perjantai 6. helmikuuta 2015

Mustikkainen hyydykekakku

soijamustikkajogurttikakku lähi koko kakku

Mustikkainen hyydykekakku saa makunsa mustikan makuisesta soijajogurtista, jonka ansiosta kakku on täysin maidoton. Eroa "tavalliseen" kakkuun ei kuitenkaan maussa huomaa. Tein soseutetuista mustikoista kakun pinnalle sydänkuvion lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi. Kakun voi tehdä myös mustaherukoista käyttämällä mustaherukka-vanilja -soijajogurttia. Alkuperäinen ohje on Hellapoliisin sivuilta. Kakusta saa myös gluteenittoman tekemällä pohjan gluteenittomista kekseistä. 

Ainekset:

Keksipohja:
200g kaurakeksejä
1/2 dl öljyä TAI 50g margariinia 

Täyte:
2 dl Sunnuntai kuohkea vispi
4 dl Nordic Milkfreedom Soygurt mustikka tai mustaherukka-vanilja
2 tl vaniljasokeria
2 tl hunajaa
2 rkl ruokosokeria tai "tavallista" sokeria
2 dl mustikoita tai mustaherukoita
2 rkl vettä
6 liivatelehteä

1. Laita leivinpaperi 20-24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa keksit monitoimikoneessa ja sekoita keksimuruun öljy tai sula margariini. Levitä seos tasaisesti vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Sunnuntai kuohkea vispi. Lisää soijajogurtti ja mausta vaniljasokerilla, hunajalla ja ruokosokerilla. 

3. Soseuta mustikat/mustaherukat sauvasekoittimella. Ota sosetta sivuun muutama ruokalusikallinen pinnan kuviota varten. Sekoita muu sose täytteeseen. Tarkista täytteen maku ja lisää tarvittaessa sokeria.

4. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota siihen liivatelehdet. Anna jäähtyä hetki. Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. 

5. Sydänkuvio: Laita pieniä pisaroita marjasosetta kakun pintaan. Vedä tikulla tai veitsellä pisaroiden läpi, jolloin muodostuu sydänkuvio. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia tai yön yli.

6. Vedä ensin veitsellä hyytyneen kakun reunat irti vuoasta ja irrota kakku varovasti vuoasta. Koristele halutessasi tuoreilla marjoilla, mintulla tai sitruunamelissalla. 

soijamustikkajogurttikakku pala otettu_1024

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti