maanantai 3. helmikuuta 2014

Talvinen täytekakku

Talvinen täytekakku sopii hyvin tarjottavaksi erilasiin juhliin talvella. Kakun voi myös koristella haluamallaan tavalla ja omalla tyylillä. Kakkupohja on tavallinen vaalea sokerikakkupohja ja sen täytteenä on puolukka-kinuskitäytettä, jonka ohje on Kinuskikissan blogista. Kinuskin makeus tasoittaa juuri sopivasti puolukan kirpeyden, eikä kakku maistu myöskään liian makealta. Kinuski kannattaa valmistaa ainakin pari tuntia ennen kakun täyttämistä, jotta se ehtii jäähtyä kokonaan. 

Kokeilin ensimmäistä kertaa päällystää kakun sokerimassalla. Se ei ollut vaikeaa, joten kannattaa ihmeessä kokeilla. Sokerimassan sijasta voi hyvin käyttää marsipaania. Massan voi värjätä itse pastaväreillä, mutta tavallisistakin ruokakaupoista saa nykyään valmiiksi värjättyä sokerimassaa tai marsipaania. 

Tein itse viiden kananmunan kakkupohjan, josta riittää noin 10-15 hengelle. Munien määrän voi itse päättää, riippuen siitä, minkä kokoisen kakun haluaa. 

Ainekset:

Vaalea sokerikakkupohja:

5 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota noin 23 cm:n halkaisijan kakkuvuoka. Ota esille kaksi samankokoista lasia tai mittalasia. Riko munat toiseen lasiin ja mittaa sokeria saman verran munien kanssa. Kaada sokeri kulhoon ja mittaa jauhoja munien kanssa saman verran siten, että vehnäjauhoja tulee n. 75% ja perunajauhoja loput 25%. Mittaa päälle 2 tl leivinjauhetta ja sekoita jauhot huolellisesti keskenään.

Mittaa sokeria ja jauhoja munien kanssa saman verran.
                      

2. Kaada munat sokerin joukkoon kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella tai yleiskoneessa kuohkeaksi ja kovaksi vaahdoksi. Vaahto on tarpeeksi kovaa, kun vatkaimella tekemäsi kuvio jää hetkeksi sen pinnalle. Siivilöi kuivat aineet muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti käännellen nuolijalla. Kaada taikina vuokaan ja hölskytä vuokaa pari kertaa, jotta ilmakuplat häviävät. 

3. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Jos kakun pinta alkaa paiston aikana tummua liikaa, laita sen pinnalle leivinpaperi. Yritä kuitenkin olla avaamatta uunin luukkua ennen kuin kakku on paistunut 15-20 minuuttia, sillä se saattaa lässähtää hyvin helposti. Kakku on valmis, kun se on irronnut vähän vuoan reunoista ja tikulla kokeiltaessa tikku pysyy kuivana. Kumoa kakku, kun se on jäähtynyt vähän aikaa.



Puolukka-kinuskitäyte, riittää kakun molempiin väleihin:

Kinuski:

2,5 dl fariinisokeria
2,5 dl kuohukermaa

Muu täyte:

150 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa, kuohu- tai vispikerma käy hyvin
3 liivatelehteä
4 rkl vettä
100g puolukoita, pakaste tai tuoreita


Kostutus: 



vaniljasokerilla maustettua maitoa

1. Kinuski: Mittaa pinnoitettuun kattilaan kerma ja fariinisokeri. Kuumenna koko ajan sekoitellen ja anna kiehua pari minuuttia. Siirrä kinuski johonkin astiaan jäähtymään ja jäähdytä jääkaapissa pari tuntia. 

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa täysin jäähtynyt kinuskikastike sähkövatkaimella vaahdoksi. Vatkaa täytteen kerma. Notkista tuorejuusto vatkaimella. Sekoita kinuski, kermavaahto ja tuorejuusto keskenään. 


3. Kuumenna 4 rkl vettä kiehuvaksi pienessä kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota ne kiehuvaan veteen. Anna liivateseoksen hiukan jäähtyä, mutta varo ettei se ala jähmettyä kattilaan. Sekoita liivateseos täytteen joukkoon. 



4.  Leikkaa kakku kolmeen osaan ja levitä vaniljasokerilla maustettua maitoa pohjan päälle esim. sudilla tai lusikalla. Ota huomioon, että kostutettua kakkua on hyvin vaikea enää siirtää mihinkään, joten kakku kannattaa koota suoraan tarjoilulautaselle. Ympäröi kakkupohja reunakalvolla tai leivinpaperilla ja laita sen ympärille irtopohjavuoka tueksi. Laita puolet täytteestä ja puolet puolukoista alimman pohjan päälle ja nosta toinen kerros sen päälle ja kostuta. Tee seuraava kerros samalla lailla ja muista kostuttaa myös kakun päällinen. Laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään.

Ympäröi kakku reunakalvolla tai leivinpaperilla ja laita sen ympärille kakun kokoinen irtopohjavuoka.

Kostuta myös kakun päällinen


 Kuorrutus:


2 dl vispi- tai kuohukermaa
vaniljasokeria
500g valkoista sokerimassaa
n. 100 g sinistä sokerimassaa


1. Irrota irtopohjavuoka ja reunakalvo tai leivinpaperi varovasti kakun ympäriltä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Tasoita kakun pinta kermavaahdolla. Laita ylijäänyt kermavaahto odottamaan jääkaappiin.


2. Kauli valkoinen sokerimassa hyvin tomusokeroidulla alustalla pyöreäksi reilusti kakun kokoiseksi ohuehkoksi levyksi. Nosta levy varovasti kakun päälle ja tasoita ensin kakun päällinen ja sitten varovasti reunat. Leikkaa sokerimassa kakun reunojen myötäiseksi. 


3. Kauli sininen sokerimassa kakun päällisen kokoiseksi levyksi ja nosta se kakun päälle ja tasoita pinta kädellä. 


                                       

4. Pursota jäljelle jäänyttä kermavaahtoa haluamallasi tavalla kakun päälle. Voit tehdä kakun pinnalle kuvioita pikeerillä tai tomusokerikuorrutteella ja koristella vielä nonparelleilla. 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti