keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo


Piparkakkutalo on ihana koriste joulun aikaan. Omaan piparimökkiini tein ikkunat tikkareista ja jätin takaseinään aukon, jolloin sinne voi laittaa pienen led-kynttilän. Valo hohtaa ihanasti värillisten ikkunoiden läpi ja tuo jouluisen tunnelman. Hyvää joulua kaikille! 





Karjalanpiirakat

Tein karjalanpiirakoita Karjalasta kotoisin olevan mummoni ohjeella. Aidoissa karjalalaisissa piirakoissa on rapea ruiskuori ja pieni kerros riisipuuroa täytteenä. Puuro kannattaa tehdä päivää aikaisemmin, niin se on kunnolla jäähtynyt ja kiinteytynyt. Karjalanpiirakoiden teko ei ole niin vaikeaa kuin moni luulee, mutta varsinkin alussa on hieman haastavaa tehdä keskenään samanlaisia piirakoita. Ohjeesta tulee noin 30 isoa piirakkaa. 

Ainekset:

Riisipuuro:
2dl puuroriisiä
1l maitoa
3dl vettä

Kuoritaikina:
2dl vettä
3dl ruisjauhoja
2,5dl vehnäjauhoja
2rkl öljyä
2tl suolaa

Voitelu:
voita tai margariinia sulatettuna
tilkka vettä

1. Laita vesi ja puuroriisi pinnoitettuun kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna veden vähän aikaa imeytyä riisiin ja lisää sitten maito pienissä erissä koko ajan sekoitellen. Vähennä lämpöä maidon alkaessa kiehua ja hauduta välillä sekoitellen miedolla lämmöllä kannen alla noin tunnin ajan, kunnes puuro on kiinteää. Mausta suolalla. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa piirakoiden tekoon asti.

2. Laita kuoritaikinaa varten kylmä vesi kulhoon ja lisää siihen öljy, suola ja vähitellen jauhot puuhaarukalla sekoittaen. Alusta taikina käsin kiinteäksi ja sileäksi.

Valmis taikina ei tartu käsiin ja tuntuu sileältä.

3. Muotoile taikinasta ruisjauhoilla jauhotetulla pöydällä pitkä (n. 5cm halkaisija) tanko ja leikkaa siitä n. 1cm:n paksuisia paloja. Laita palat kelmun tai liinan alle, jotta ne eivät pääse kuivumaan. 



4. Ota liinan alta yksi taikinapala kerrallaan ja muotoile siitä soikea ja hyvin ohut pulikalla tai kaulimella. Pidä huoli, että pöydällä on tarpeeksi jauhoa, koska taikina tarttuu hyvin helposti kiinni. Voit muotoilla taikinan myös pastakoneella, jolloin taikinakuoresta saa helposti tarpeeksi ohuen. Levitä riisipuuroa kuoren keskelle ja jätä reunoille 2 cm tyhjää. Rypytä reunat puuron päälle sormilla ja paina päät kiinni. Siirrä piirakka pellille ja tee samoin jokaiselle taikinapalalle. 

                               

                               

5. Paista piirakoita 275-300 asteisessa uunissa, piirakoiden koosta riippuen 5-15 minuuttia. 



6. Voitele valmiit piirakat sulatetulla voilla, johon on sekoitettu tilkka vettä. 

Valmiit piirakat voi hyvin myös pakastaa ja lämmittää uudelleen uunissa miedolla lämmöllä.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Suklaakonvehteja joululahjaksi


 Tein suklaakonvehteja joululahjaksi ja tällä kertaa kokeilin täytteinä cashewpähkinän lisäksi pistaasipähkinää sekä omatekoista vadelmamarmeladia. Pieniksi paloiksi leikatut pistaasipähkinät sopivat erityisen hyvin tummasta suklaasta tehtyjen konvehtien sisään. Jos pistaasipähkinät eivät ole suolattuja, niihin voi laittaa ripauksen suolaa, koska se luo ihanan makuparin tumman suklaan kanssa. Suklaakonvehtien teko-ohje löytyy täältä.
Suklaakonvehdit ovat ihania lahjana - tai ihan muuten vaan syötävinä.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Marjainen juustokakku


Tein tällaisen marjaisen juustokakun Kinuskikissan amerikkalaisen juustokakun ohjetta mukaillen. Kakusta tuli jouluisen makuinen, kun tein pohjan pipareista. Kakku ei ole paiston jälkeen kovin edustavan näköinen, mutta koristelulla siitä saa näyttävän. Kakku kannattaa tehdä päivää ennen tarjoilua, niin se on hyytynyt ja jäähtynyt kunnolla. Kakku ei ole kauhean makea, joten voit halutessasi sokeroida marjoja enemmän. 

Ainekset:

Pohja: 

200g pipareita
100g voita tai margariinia

Täyte:

500g maustamatonta tuorejuustoa
150g ranskankermaa
2 rkl sitruunamehua
2dl ruokosokeria (ruokokidesokeri tai tavallinenkin kidesokeri käyvät hyvin)
1 vaniljatanko
1dl kuohukermaa
3/4 dl perunajauhoja
4 munaa

Marjapäällinen: 

kotimaisia tuoreita tai jäisiä marjoja (ulkomaiset marjat pitäisi kuumentaa)
2dl vettä
1dl hyytelösokeria

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita 24 cm:n halkaisijan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat ja laita reunoillekin leivinpaperisuikaleet, jotta kakun irroittaminen vuoasta on helmpompaa. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai kaulimella. Sulata rasva kattilassa ja sekoita keksimurska siihen. Painele keksiseos tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille.

2. Notkista tuorejuusto vatkaimella. Halkaise vaniljatanko kahtia ja lisää sen siemenet sekä ranskankerma, sitruunamehu ja sokeri tuorejuuston sekaan. Mittaa kuohukerma erilliseen kulhoon ja sekoita perunajauhot siihen huolellisesti, kunnes seos on tasaista ja perunajauhot ovat liuenneet kermaan. Lisää seos täytteeseen ja sekoita tasaiseksi vatkaimella. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten. 

                                  

3. Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa noin. 50-60 minuuttia. Laita uunin pohjalle varmuuden vuoksi alumiinifoliota, sillä vuoan väleistä saattaa tihkua rasvaa. Peitä kakun pinta foliolla, jos se uhkaa paistamisen aikana ruskistua liikaa. 


4. Anna kakun jäähtyä ja irroita se sitten varovasti vuoasta. Laita kakku jääkaappiin. 

5. Laita marjat jäähtyneen kakun päälle. Mittaa vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita hyytelösokeri veden joukkoon. Voit lisätä myös tilkan marjamehua tuomaan väriä. Kiehauta ja anna hetki jäähtyä. Lusikoi sokeriliemi marjojen päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään mieluiten seuraavaan päivään. 

Voit koristella kakun myös tuoreilla marjoilla ja tomusokerilla. 



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jouluinen juustokakku


 Tein pikkujouluhin myös tällaisen piparipohjaisen valkosuklaa-juustokakun. Päällä on punaherukoista tehty kiille. Kehittelin kakun ohjeen itse ja siitä tulikin tosi hyvää. Koristeeksi laitoin sokeroituja karpaloita ja suklaapitsirullia. Rullat pysyivät hyvin sulamatta kakun päällä, koska temperoin suklaan, ennen kuin pursotin rullat (temperoinnista on tietoa suklaakonvehtien yhteydessä). Kakku on tehty 28 cm halkaisijan irtopohjavuokaan, mutta sen voi tehdä yhtä hyvin 24 cm halkaisijan vuokaan, kakusta tulee silloin vain paksumpi. 


Ainekset:

Pohja:

n. 230g pipareita (24 cm vuokaan n. 200g riittää hyvin) 

100g margariinia tai voita

Täyte:

200g maitorahkaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kermaa
1 1/4 dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
100g valkosuklaata
5 liivatelehteä
1rkl sitruunamehua
1rkl vettä

Kiille: 

250g punaherukoita (24 cm vuokaan riittää 200g)
1dl vettä
4rkl sokeria
1rkl sitruunamehua
2 liivatelehteä


1. Laita irtophjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat esim. margariinilla tai rypsiöljyllä.
Murskaa keksit monitoimikoneessa tai kaulimella. Sulata voi kattilassa ja sekoita keksimurska siihen. Levitä keksiseos tasaisesti vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita maitorahka ja  tuorejuusto kulhossa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää samalla vatkaten sen joukkoon tomusokeri. Sekoita kermavaahto rahka-tuorejuustoseokseen. Lisää 1tl vaniljasokeria. 

3. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Mittaa kattilaan 1 rkl sitruunamehua ja 1 rkl vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja liuota sekaan liivatelehdet. Anna liivateseoksen hiukan jäähtyä ja kaada se sitten ohuena nauhana samalla vatkaten täytteen sekaan. Vatkaa valkosuklaa täytteeseen.



4. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Hölskytä vuokaa, jotta levitysjäjet tasoittuvat. Peitä kakku kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin kolmeksi tunniksi. Itse annoin kakun hyytyä yön yli.

5. Tee kakulle kiille ainakin kolme tuntia ennen tarjoilua. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa marjat (voivat olla jäisiä), sokeri, vesi ja sitruunamehu kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Puristele lusikalla marjoja kattilan reunaa vasten, jotta niistä irtoaisi mehu. Siivilöi mehu, älä puristele marjoja siivilää vasten, jotta mehusta tulee kirkasta. Kuumenna mehu kattilassa ja liuota siihen liivatelehdet. Anna seoksen jäähtyä hetken ja kaada sitten kakun päälle. Peitä kakku ja laita jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi.



6. Irrota hyytynyt kakku varovasti vuoasta: vedä ensin veitsellä kakun reunat irti vuoasta ja avaa vuoka sitten varovasti. Siirrä kakku tarjoilulautaselle ja koristele haluamallasi tavalla. Suklaiset koristeet kestävät kiilteen päällä parhaiten. Sokerimassasta tai marsipaanista tehdyt koristeet saattavat sulaa kakun päällä, joten laita ne kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua.


Baileys-kakku




Tein Baileys-kakun pikkujouluihin -ja siitä tosiaan tykättiin. Ohje on Kinuskikissan blogista. Koristelin kakun pakkasesta otetuilla karpaloilla, jotka sokeroin. Kakku maistuu myös lapsille, koska liköörin maku on aika mieto. Alkoholia kakussa ei myöskään ole, koska se kiehautetaan pois. Tein kakun 24 cm irtopohjavuokaan ja siitä riittää noin 10-12 hengelle. 

Ainekset:

Keksipohja: 

235g kaurakeksejä
125g voita tai margariinia

Täyte:

2dl kuohukermaa
1 1/4 dl tomusokeria
500g (2 prk) mascarpone-juustoa 
3 kananmunan valkuaista
4 liivatelehteä
1 dl Baileys-likööriä

1. Laita 24 cm halkaisijan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat margariinilla tai öljyllä. Murskaa kaurakeksit monitoimikoneessa tai kaulimella. Sulata voi kattilassa ja sekoita keksimurska sulaan voihin. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.



2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tomusokeri joukkoon samalla vatkaten. Sekoita mascarpone vaahdon joukkoon. Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa puhtailla vatkaimilla vaahdoksi ja lisää kerma-mascarponevaahtoon. 

3. Kiehauta likööri kattilassa ja liuota liivatelehdet kuumaan likööriin. Anna likööri-liivateseoksen hiukan jäähtyä ja lisää se sitten ohuena nauhana samalla vatkaten täytevaahtoon. Kaada täyte vuokaan, tasoita pinta ja heiluta vuokaa, jotta levitysjäljet tasoittuvat. 

                              

4. Laita  jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi. Itse annoin kakun olla jääkaapissa yön yli. Irrota hyytynyt kakku varovasti vuoasta, tarvittaessa veitsellä auttaen ja siirrä se tarjoilulautaselle. Joudut luultavasti pitämään leivinpaperin kakun alla, mutta sen reunat voi leikata kakun myötäisesti. 



perjantai 6. joulukuuta 2013

Yrtti-valkosipulipatongit



Vastapaistettu patonki on ihana tarjottava aamupalalla tai ruuan kanssa. Patonkeihin voi tehdä haluamansa täytteen. Itse laitoin täytteeseen yrttejä ja valkosipulia. Ohjeesta tulee kaksi patonkia.

 Ainekset: 



Taikina:



20g hiivaa

2,5 dl vettä
1tl suolaa
2rkl öljyä
n.6-7dl jauhoja, itse laitoin puolet vehnäjauhoja ja puolet sämpyläjauhoja


Täyte:



n.2-3 rkl voita tai margariinia

yrttejä maun mukaan, esim. basilikaa, persiljaa tai oreganoa
1-2 valkosipulin kynttä


1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja vähitellen jauhot. Vaivaa hyvin taikinaksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa, esim. lämpimässä vesihauteessa.


Kohota taikina kaksinkertaiseksi.

2. Jaa taikina kahtia ja kauli kumpikin suorakulmaiseksi levyksi. Sulata täytteen rasva ja lisää siihen murskattu valkosipulinkynsi ja yrtit. Levitä täyte taikinalevyille. Rullaa levyt patongeiksi kääretortun tapaan leveämmästä reunasta. Nosta patongit pellille leivinpaperille saumapuoli alaspäin ja kohota peitettyinä lämpimässä paikassa kaksinkertaisiksi.


Rullaa levy leveämmästä reunasta.

3. Tee patonkeihin vinottaisia viiltoja terävällä veitsellä parin sentin välein. Voitele patongit vedellä ja paista 250 asteessa n. 15 min. Jos haluat patonkeihin rapeamman kuoren, laita uuniin vettä esim. teräksiseen mittaan paiston ajaksi, niin siitä syntyvä vesihöyry rapeuttaa patonkien kuoren. Valmiit patongit ovat kullanruskeita. Älä peitä valmiita patonkeja, niin ne säilyttävät rapeutensa. 


tiistai 26. marraskuuta 2013

Suklaakonvehdit

Joulu alkaa lähestyä, joten päätin kokeilla hyvissä ajoin suklaakonvehtien tekemistä itse. Suklaa täytyy temperoida konvehteihin ja koska en ollut aikaisemmin tehnyt sitä, katsoin ohjeita Kinuskikissalta. Temperoitu suklaa on kiiltävää ja se kestää paremmin huoneenlämmössä sulamatta kuin temperoimaton. Temperoiminen myös korostaa suklaan makua ja parantaa säilyvyyttä. 

Temperoinnissa suklaa ensin sulatetaan tietyssä lämpötilassa ja jäähdytetään tiettyyn lämpötilaan, jolloin sen rasvat kiteytyvät uudelleen. Tumma- sekä maitosuklaa lämmitetään vielä uudestaan. Temperointiin tarvitsee ainakin ensimmäisillä kerroilla tarkkaa digitaalista lämpömittaria. Itse käytin digitaalista paistomittaria. Tummalla suklaalla, maitosuklaalla ja valkosuklaalla on omat temperointi lämpötilansa: 

Tummasuklaa: sulatus: 48-50 astetta, jäähdytys: 27-28, ja uudelleenlämmitys: 31-32.

Maitosuklaa: sulatus: 45 astetta, jäähdytys: 26-27, ja uudelleenlämmitys: 30.

Valkosuklaa: sulatus: 40 astetta ja jäähdytys: 26-27. (valkosuklaata ei tarvitse lämmittää uudestaan)

Temperointi:

1. Pilko suklaa samankokoisiksi paloiksi. Sulata se vesihauteessa sekoitellen, mittarin ollessa suklaassa, kunnes lämpötila on suklaasta riippuen oikea sulatuslämpötila, esim. käyttäessä tummaa suklaata 48-50 astetta. Asteen tai parin heitto ei yleensä haittaa. 
Lämmitä suklaata, kunnes lämpötila vastaa oikeaa sulatuslämpötilaa, esim. valkosuklaa 40 astetta.

2. Laita kulho kylmään veteen vesihauteeseen esim. tiskialtaaseen ja sekoittele suklaasulaa. Jäähdytä suklaata, kunnes suklaasulan lämpötila on oikea jäähdytyslämpötila. 

3. Käyttäessäsi tummaa tai valkosuklaata: Lämmitä suklaata hiljalleen uudestaan vesihauteessa, kunnes lämpötila vastaa suklaan uudelleenlämmitys astetta. 

4. Tee temperoidusta suklaasta esim. konvehteja tai suklaakoristeita.

Konvehdit:

Tarvitset muovisia tai silikonisia suklaamuotteja.
Täytä muotit haluamallasi tavalla.
Jos haluat laittaa konvehdin sisälle jotakin täytettä, levitä temperoitua suklaata ensin vain muotin reunoille ja laita se sitten jähmettymään jääkaappiin. Lisää täyte, kun suklaa on kovettunut. Itse käytin täytteenä cashew-pähkinöitä, marmeladikarkkeja ja kookoshiutaleita. Täytin myös tummasta suklaasta tehdyt konvehdit valkosuklaalla. 


Levitä suklaata lusikalla ensin vain muotin reunoille, jos haluat konvehtiin täytteen.




Koveta suklaakuoret jääkapissa ja täytä ne haluamallasi täytteellä.
Laita täytteen päälle temperoitua suklaata ja laita suklaat jääkaappiin kovettumaan.
Irrota kovettuneet suklaat varovasti muotista. Voit myös koristella ne halutessasi. Itse pursotin sulatettua valkosuklaata konvehtien pinnalle. 

Konvehtien pitäisi säilyä huoneenlämmössä sulamatta, jos temperointi on onnistunut. 
Konvehdit säilyvät hyvinä ainakin pari päivää.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Mustikka-valkosuklaa-juustokakku

Tein isänpäiväksi mustikkaisen valkosuklaajuustokakun. Pohjana on kaurakeksejä ja päälle tein mustikoista kiilteen. Kiilteen voi myös tehdä muista marjoista, esim. vadelmasta. Kakusta tulee noin 10-12 annosta.

Ainekset:

Pohja:

200g kaurakeksejä
50g voita tai margariinia

Täyte:

4kpl liivatelehtiä
1 sitruuna
200g valkosuklaata
3 kananmunan valkuaista
2dl tomusokeria
400g maustamatonta tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria

Kiille:

200g mustikoita, tai muita marjoja
1dl vettä
4rkl sokeria
1rkl sitruunamehua
2kpl liivatelehtiä

1. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) pohjalle leivinpaperi. 
Murskaa keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa. Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen keksimuru. Levitä keksiseos tasaisesti vuokaan ja laita se jääkaappiin täytteen teon ajaksi. 


2. Laita 4 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan 5 minuutiksi.
Pese sitruuna ja raasta siitä teelusikallinen kuorta. Purista siitä mehu ja mittaa 1rkl sitruunamehua kattilaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa vaahdon sekaan vähitellen 1dl tomusokeria. 

3. Mittaa kulhoon tuorejuusto, 1dl tomusokeria, vaniljasokeri ja 1tl sitruunankuoriraastetta. Vatkaa hyvin sekaisin. Sulata suklaa vesihauteessa: Laita suklaa hieman kattilaa suurempaan kuumuutta kestävään kulhoon ja laita kattilaan vähän vettä. Kuumenna vesi ja laita kulho kattilan päälle, siten ettei vesi kosketa kulhon pohjaa. 


4. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi kattilassa ja sekoita liivatelehdet kiehuvaan mehuun. Vatkaa liivateseos heti ohuena nauhana tuorejuustoseokseen. Vatkaa tuorejuustoseokseen vielä sula valkosuklaa. Kääntele valkuaisvaahto varovasti sekaan. 

5. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Peitä vuoka kelmulla ja laita se jääkaappiin hyytymään mieluiten seuraavaan päivään. 

6. Tee kiille vähintään 3 tuntia ennen tarjoilua, jotta se ehtii hyytyä. Mittaa kattilaan mustikat (pakastemustikatkin käyvät) vesi, sokeri ja sitruunamehu. Kuumenna kiehuvaksi ja puristele mustikoita kattilan reunaa vasten, jotta niistä irtoaa mahdollisimman paljon mehua. Siivilöi mehu kulhoon, älä puristele marjoja, jotta mehusta tulee kirkasta.

7.  Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Kuumenna mustikkamehu kiehuvaksi ja liuota liivatelehdet siihen. Anna jäähtyä hiukan ja kaada sitten vuokaan täytteen päälle. Peitä kakku kelmulla ja laita hyytymään jääkaappiin vähntään kolmeksi tunniksi.

8. Irrota hyytynyt kakku varovasti vuoasta, vedä veitsellä tai lastalla ensin reunat irti vuoasta ja irrota ne vasta sitten. Nosta kakku tarjoiluvadille, jos mahdollista ilman pohjapaperia. Voit tehdä suklaasta koristeita kakun pinnalle. Sokerimassa ja marsipaani koristeet sulavat kakun pinnalla, mutta suklaakoristeet kestävät hyvin. Itse sulatin valkosuklaata ja pursotin siitä kuvioita leivinpaperille. Laitoin ne jääkaappiin kovettumaan ja siirsin ne sitten kakun päälle. 

Valkosuklaasta pursotettuja kuvioita

Duchesse-perunat


Tein duchesse-perunoita naudan sisäfilepihvien kanssa tarjottavaksi. Ne ovat perunasoseesta pursotettuja ruusukkeita. Ne sopivat hyvin myös kalan kanssa tarjottavaksi. Ohjeesta tulee noin 40 duchesse-ruusuketta. Perunasose tehdään jauhoisista perunoista, itse käytin puikulaperunoita ja soseesta tuli hyvin tasaista. Myös rosamundat käyvät hyvin. 

Ainekset:



500g jauhoista perunaa

30-40g voita
1 kananmuna 
1 kananmunan keltuainen
1rkl vehnäjauhoja
1/2tl muskottipähkinää
suolaa
pippuria


1. Huuhtele ja kuori perunat (voit kuoria ne myös keittämisen jälkeen, mutta se on helpompaa ennen keittämistä). 
Keitä perunat kypsiksi kannen alla, vettä tulisi olla sen verran, että perunat juuri ja juuri peittyvät. Kaada vesi pois heti keittämisen jälkeen, jotta kuoritut perunat eivät vettyisi. 



2.  Soseuta perunat perunasurvimella ja lisää voi. Jäähdytä sose.
  Lisää jäähtyneeseen soseeseen kananmuna, kananmunan keltuainen, jauhot ja muskottipähkinä. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. 

3. Pursota soseesta pellille tähtityllalla rusukkeita. Paista 250 asteisessa uunissa, kunnes pinta on kullanruskea.







sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lohivoileipäkakku


Voileipäkakkujen lisäksi juhlissa ei välttämättä tarvitse olla muuta suolaista tarjottavaa, koska kakku on sen verran täyttävä. Tästä lohikakusta riittää noin kymmenelle hengelle, ja sen voi tarvittaessa tehdä kaksinkertaisena. Kakun koristeisiin voi itse vaikuttaa ja tehdä kakusta omannäköisensä. En ollut ennen tehnyt voileipäkakkuja, joten otin täytteeseen mallia Kinuskikissalta. 
Itse kakun voi tehdä päivän tai kaksi etukäteen ja kuorruttaa vasta vähän ennen tarjoilua. 

Ainekset:

Pohja:
 12 viipaletta täysjyväpaahtoleipää

Kostutus:
Kalalientä: noin 1/2 kalaliemikuutiota ja 2,5dl vettä
2tl sitruunamehua

Täyte:

350g lämminsavulohta 
2rkl sitruunamehua
tilliä maun mukaan, pieneksi silputtuna
200g ranskankermaa
200g ruohosipulituorejuustoa
200g maustamatonta tuorejuustoa
mustapippuria ja valkopippuria
1-2 minimaustekurkkua paloiteltuna

Kuorrutus:

n. 250-300g maustamatonta tuorejuustoa
n.75g ranskankermaa

Koristelu:

n.100g kylmäsavulohta
minimaustekurkkuja
tilliä
persiljaa

1. Leikkaa leipäviipaleista ohuelti reunat pois ja muotoile ne tasaisenkokoisiksi neliöiksi. 

2. Valmista täyte: Poista lämminsavulohesta ruodot ja nahka ja leikkaa se pieniksi paloiksi. Laita tuorejuustot, ranskankerma, tilli, sitruunamehu, mini maustekurkut, mausteet, ja lämminsavulohi monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Täytettä kannattaa maistaa ja lisätä aineksia ja mausteita maun mukaan.

3. Laita tarjoilulautaselle kakkupaperi ja sen päälle pari leivinpaperisuikaletta, joiden päälle kokoat kakun. Laita kolme leipäviipaletta vierekkäin tarjoilulautaselle ja kostuta kalaliemellä. Ole varovainen, ettet kostuta liikaa alinta kerrosta, koska ylemmät kerrokset kostuttavat sitä. Laita reilusti täytettä ensimmäiseen kerrokseen ja lado seuraava kerros sen päälle, kostutaja täytä. Täytä kolmas väli samalla tavalla ja lado päällimäinen kerros ja kostuta. Kääri kakun ympärille kelmua ja laita sen päälle painoksi esim. leikkuulauta. Anna kakun olla jääkaapissa ainakin yön yli, jotta se mehevöityy.

Laita reilusti täytettä jokaiseen kerrokseen.
                          

4. Kuorruta kakku tarjoilupäivänä:
Vatkaa tuorejuusto ja ranskankerma sekaisin.Levitä kuorrutetta kakun ympärille peittäväksi kerrokseksi. Vedä leivinpaperisuikaleet kakun alta, jos pystyt, tai leikkaa ne kakun reunoja myöten. 

Levitä kuorrute peittäväksi kerrokseksi ja leikkaa
 leivinpaperisuikaleet kakun reunojen mukaisiksi

5. Voit halutessasi pursottaa tuorejuustoa koristeeksi pinnalle. Leikkaa kylmäsavulohi pitkiksi siivuiksi ja tee niistä pieniä ruusukkeita kakun koristeeksi. Koristele kakku haluamallasi tavalla minimaustekurkuilla, persiljalla ja tillillä.